Meksikon mustakuningaskäärme

Meksikon mustakuningaskäärme (Lampropeltis getula nigrita) on yksi Idänkuningaskäärmeen l. Kuningaskäärmeen alalajeista. Sitä tavataan luonnossa Sonoran autiomaasta, joka ulottuu Etelä-Arizonasta Meksikon keskiosiin. Nimensä mukaisesti käärme on kauniin kiiltävän musta. Joillakin yksilöillä saattaa olla keltaisia tai valkoisia täpläkuvioita.

Vaikka kaikki kuningaskäärmeet syövät luonnossa säännöllisesti toisia käärmeitä, mm. kalkkarokäärmeitä, pärjäävät ne vankeudessa vallan mainiosti jyrsijädieetillä. Näin mainitsevat useimmat lähteet. Itse kuitenkin olen huomannut, että pelkällä hiiriravinnolla kasvuiässäkin olevat yksilöt saattavat alkaa kerätä rasvaa. Ihannetapauksessa niiden ravinnossa siis on muutakin kuin jyrsijöitä, esim. käärmeitä ja/tai liskoja. Mikäli löydät sopivan kokoisia linnunpoikasia (esim. viiriäinen), käyvät nekin silloin tällöin annettuna. Ovat myös hyvää dieettiruokaa ylipainoisille. Aikuiset pystyvät syömään päivän ikäisiä kananpoikiakin. Ruokinnasta syntyviä ongelmia on helpompi ehkäistä ennalta, kuin alkaa korjaamaan jo syntyneitä vahinkoja. Tarkkaile siis käärmeesi painoa ja ulkomuotoa mahdollisimman objektiivisesti. Viljakäärmeosioon olen kirjoittanut tarkemmin ruuan määristä ja ruokaeläimen oikeasta koosta, jotka pitävät paikkansa kuningaskäärmeillekin.

Kaikkiruokaisuutensa vuoksi meksikon mustat (kuten muutkin kuningaskäärmeet) majoitetaan aina yksinään, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Muutoin niiden hoito on yhtä suoraviivaista kuin esim. viljakäärmeiden. Kuningaskäärmeet ovat myrkyttömiä kuristajia, joihin kalkkarokäärmeiden myrkyllä on vähän, tai ei minkäänlaista vaikutusta. Tästä nimitys ”kuningas”käärme. Saalis voi olla melkein niiden itsensä mittainen, ja se tulee nieltyä ongelmitta.

Meksikon mustakuningaskäärme kasvaa aikuisena keskimäärin 90-120 senttiseksi, mutta joidenkin tiedetään kasvaneen puolitoistametrisiksi. Painosta olen löytänyt hieman ristiriitaista tietoa, mutta järjellä ajateltuna aikuisen viljakäärmeen mittainen kuningaskäärme painaa suunnilleen saman verran, ehkä vähän enemmän. Ruumiinmuoto kun on tanakampi kuin viljakäärmeellä.

Kuningaskäärmeet viihtyvät pääosin maassa, mutta eivät epäröi kiipeillä, jos niille suodaan siihen mahdollisuus. Vaikka ne ovatkin kotoisin kuivilta alueilta, ei hiekka ole niille paras mahdollinen pohjamateriaali, vaikka näin voisi helposti kuvitella. Esim. haapahake, koivunkuorikate tai puristettu paperipelletti sopivat tarkoitukseen. Jotkut käyttävät turpeen, hiekan ja puunkuorikatteen erilaisia sekoituksia.

Kuten viljakäärmeet, myös kuningaskäärmeet laitetaan talvilevolle, jos niitä on tarkoitus lisäännyttää.  Naaraan on oltava tällöin vähintään 300 gramman painoinen, ja muutenkin hyvässä kunnossa. Yhdysvalloissa suurin osa kasvattajista talvehdittaa käärmeitään kolme kuukautta. Käärmeet parittelevat keväällä; munia tulee keskimäärin 6-12. Haudonta kestää 66-83 vuorokautta. Poikasilla on usein selkeä keltavalkea kuviointi, joka katoaa niiden kasvaessa.

Kun kuningaskäärmeitä yhdistetään paritteluaikaan, on se parempi tehdä valvottuna. Pahimmassa tapauksessa voi nimittäin käydä niin, että toinen mielii saada sapuskaa toisesta.

Kuningaskäärmeet alkavat saada kannatusta laajemmin myös Suomessa, joten jatkossa niitä saa varmastikin paremmin myös kotimaisilta kasvattajilta.

Ostin alunperin pariskunnan näitä. Ovat saksalaiselta kasvattajalta, ja kuoriutuneet vuonna 2010. Käärmeet minulle myynyt henkilö ilmoitti käärmeiden sukupuolet väärin, ja kitukasvuiseksi osoittautunut yksilö olikin naaras. Tämä selvisi vasta, kun yhdistin käärmeet. Onneksi naaras selvisi muninnasta, ja jätin poikueesta itselleni yhden naaraan kasvamaan. Lisääntyneen pariskunnan myin sittemmin lemmikeiksi.